Tipaton tammikuu osoittautui hienoksi ratkaisuksi. Ajokoiran liikuntasuoritusten määrä nousi kiitettävälle tasolle ja elopaino pieneni useamman kilon. Kuukauden loppupuolella tämä kuitenkin sairastui pahasti, mikä stoppasi liikkumisen tyystin lähes kahden viikon ajaksi. Samoissa merkeissä tammikuu ajautui loppuun ja sen vanavedessä tipattomuuskin.
 
Jotain jäi käteenkin:
1) Ajokoira tajusi, että vähänkin pitempi alkoholiton jakso vaikuttaa yleiseen vireyteen todella merkittävästi. Aamut eivät olleet enää ylivoimaisia, ja viikosta ei kulunut päivääkään väsymys/krapulatilassa. Jos edellisiltana on ottanut vähänkin, kostautuu se varmasti.
2) Kestävyysliikunta on paljon tuloksekkaampaa, jos elimistö ei joudu polttamaan alkoholin tuottamaa energiaa. Liikunnasta saa enemmän irti.
3) Mieliala on paljon vakaampi ilman minkäänlaisia kemiallisia ärsykkeitä. Harmaampaa ehkä, mutta yleisesti mielekkäämpää.

Helmikuu toi sitten mukanaan taas juhlat ja tapahtumat lieveilmiöineen. Tällä hetkellä ajokoira kamppailee sen kanssa, kuinka alkoholin käyttöä voisi vähentää järkevämmälle tasolle turvautumatta kokoraittiuteen. Koiramme on tunnustettava olevansa tuurijuoppo, joten ratkaisu ei ole helppo.

Helmipakkaset näyttäisivät hiljalleen väistyvän, joten paluun aktiiviliikkumiseen pitäisi olla näinä päivinä. Juoksemaan pääseminenkin helpottaa pullon väistelyä selvästi.