Syksy alkoi taas sairastelulla. Ajokoira on toista viikkoa särkylääkkeillä. Muutenkin tämä vuosi on ollut kyllä juoksun kannalta täysin surkea. Joka toinen kuukausi joutuu viikoksi vuoteen omaksi, jota seuraa toinen mokoma toipumista. Mitta alkaa olla täysi; kunto rapistuu kun sitä ei yksinkertaisesti voi nostaa. Eivätkä sisuskalutkaan tästä tykkää.
Ajokoiran mielessä onkin herännyt vahva arvelu, että olisi aika poistaa nielurisat. Nielusta kun tuo sairastelu tuntuu aina alkavan. Tuntuu naurettavalta, että yli vuosi sitten täydellisen elämänmuutoksen tehneenä joutuu kärsimään huonommasta terveydestä kuin koskaan. Näillä eväillä ajokoira löntystelee kohti syksyä ja toivoo talvisodan ihmettä.

Juhannus on rasvainen juhla. Olutta, kassleria ja rellottelua. Ei näin. Juhlan jälkeistä morkkista puhdistaakseen koiramme päätti kiristää lenkkitahtia. Lisäksi kesä on ollut ennenkin kokeilujen aikaa. Tällä kertaa kokeena on siirtyä hedelmäpainotteiselle ruokavaliolle. Ajokoiran tarkoitus on syödä työluonas Amicassa kuten ennenkin, mutta tuon lisäksi pelkkiä hedelmiä ja vihanneksia. Ja sanomattakin selvää, että alkoholinkäytön voi taas pudottaa lähes nollaa. Tiedoksi muuten, että ajokoira karttaa punaista lihaa mahdollisimman paljon; eli kanaa tulee syötyä aina jos sitä on.
Hieman kirpaisi heittää paljon liha-ainesta jääkaapista roskiin, mutta joustoihin ei tehnyt mieli ryhtyä. Tulee kuitenkin nähtyä, säilyykö lihapiirakka pakastimessa.
Eniten tulee jännitettyä muutosta vireystilassa. Panokset ovat vireyden paranemisella sekä kevyen olon juoksua helpottavalla vaikutuksella. Saas kuitenkin nähdä, onko tuo pitkän matkan juoksuun paras mahdollinen ruokavalio. Motivaatio on muuten katossa ja äskeinen vajaan seiskan lenkki sujahti hienosti. Vuh!

Ps. Tervehdys ja nyökkäys Martsalle, joka onkin ehtinyt omalla polullaan ajokoiraa kauemmas. Blogiasi on tässä tullut luettua, ja on mielenkiintoista huomata kuinka erilaisia valmentautumismenetelmiä juoksijat käyttävät.

Toipuminen venähti pitkäksi prosessiksi. Angiina uusiutui ja suurin osa toukokuusta kului antibiooteilla. Liikkuminen taukosi siis taas. Tässä vaiheessa ajokoira joutuu valittaen myöntämään, että marathon on tältä kesältä saavuttamattomissa. Haaveita ei kuitenkaan pidä haudata, vaan suoritus siintää horisontissa. Siihen päästäkseen täytyy juosta.
Nyt ajokoira on melko varma, että angiina ei enää uusiudu. Edessä on siis paluu lenkkipoluille. Tänään juoksusta tuli otettua tuntumaa. Kovasti on etenkin hapenottokyky kärsinyt, mutta jalat kantavat. Lisäksi keho ikään kuin heräsi unesta. Ekstaattista. Matka oli vasta 4 km, mutta luultavasti lähipäivinä se kasvaa. Nyt riittää sairastaminen!
Tällä hetkellä ajokoiran elopaino on muuten 83 kiloa, ja pituus 174 cm. Paino nousi sairastamisen myötä hieman, joten sujuva kestävyysjuoksu vaatii pois mielellään yli 5 kiloa. Vahva oletus on, että paino tulee laskemaan melko kivuttomasti. Niin se on ennenkin tehnyt.

Ajokoira löysi itsensä taas sängyn pohjalta. Jo kolmatta kertaa tänä vuonna. Ja tosi sairaana.
Tällä kertaa oireena on nähtävästi angiina, tai ainakin siihen ajokoira kärtti antibiootin varsin epävarman oloiselta hoitajalta. Penisiliinit näyttäisivät kuitenkin alkaneen toimimaan, kurkku tuntuu askel askeleelta normaalimmalta. Hoitaja väläytti myös mononukleoosin mahdollisuutta, minkä ilmeneminen ei kyllä kiehtoisi yhtään hyvin pitkän paranemisaikansa takia. Hetki hetkeltä angiinan todennäköisyys tuntuu kuitenkin suuremmalta.
Säät Varjorinteessa ovat olleet yleisesti hyviä, ja koira pääsi palaamaan kesäjuoksureitilleen. Jalat kantoivat ja matka tuntui miellyttävältä kunnes sairauden seinä nousi vastaan.
Jatkuvan sairastelun syitä pohdittaessa päällimmäiseksi syyksi näyttää tulevan puutteellinen vitamiinien saanti. Vaikka ajokoira syökin monipuolista ravintoa, on vitamiinien määrä kenties tyypillinen normaalikuntoiselle liikkujalle, eikä aktiiviliikkujalle. Näin ruumis ei saa edellyttämäänsä lastia ja joutuu ottamaan pois puolustuksesta.

Hauskaa vappua täältä sairasvuoteelta, Vapalahden kyljestä!
rakkaudella ajokoira

Ajokoiran maailmaan tuli tänään uusi asukas.

Nimittäin Nopsa Picnic. 1990-luvun alkupuolella valmistettu miesten katupyörä kapealla renkaalla. Picnicin hankkiminen sujui edullisinta reittiä: soitto isälle. Pyyntö kysellä onko tämän työkavereilla tarpeettomaksi jäänyttä, mutta hyvälaatuista ja kestävää pyörää.
Kesti noin puoli tuntia, niin tieto Nopsasta tuli. Hintakaan ei ollut edes mainitsemisen arvoinen.
Kunnoltaan Nopsa on mitä mainioimmassa kunnossa. Sen pitäisi kestää lumettomien vuodenaikojen rankka rasitus.
Ajokoira testasi Nopsan kykyjä noin 30 kilometrin pyörälenkillä. Hienostihan se rullasi. Pieni ongelma kuitenkin ilmeni:

Tarakasta on eräs tukirauta irti. Epätasaisella tiellä se aiheuttaa pientä resonointia. Ratkaisu tähän ongelmaan voisi olla eristysnauhan tai ilmastointiteipin sitominen hankauspintoihin. Hitsaaminen tai muut toimet voisivat olla turhan järeitä moiseen pikkuvikaan.
Eräs ajokoiralle uusi ominaisuus oli myös vaihteiston sijainti:

Vaihtaja sijaitsee näet ohjaustangon tyvessä. Ilmeisesti tämä on Nopsalle tyypillinen piirre. Harjoitusajossa vaihtajan sijainti ei tuottanut ongelmaa, joten tuskin tulevaisuudessakaan.
Näillä eväillä matka jatkuu kohti kevättä. Pitemmät pyörämatkat pyörivät jo haaveissa.